tiistai, 13. toukokuu 2008

aivot narikassa;)

On kulunut pitkä aika kun olen päässyt kirjoittelemaan tänne sillä minä en tiiä miten sitä kiirusta piisaa. Tuumailinkin että mitä jos minä tekisin vakituista työtäni 100% miten kerkeen joka paikkaan tai sitten jossain muussa mättää;) mutta mitään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Tänään minulla on vapaa päivä, tosin täytyisi tyttöä viedä puheterapiaan ja illalla olisi jalkahoidon tekoa, sitä toista ammattiani/ harrastusta pitää hoitaa, mutta toisaalta on hyvä kun tulee rahaa sitä aina kaipaa. Minulla on taas ideoita päässä pyörinyt alanko sisällä remppaamaan vai meidän pitäisi tonne pihalle saada alaterassi ikkunoineen tänä kesänä, mutta kun sitä kirvesmies tutkontoa ei ole niin eip se käy.

Ihanaa ulkona paistaa aurinko eilen oli kauhea tuuli, kävin pienen lenkin kävellen illalla kun alkoi väsyttää kun lopetin yö tuurit aamulla niin meinasi vain mennä sitä samaa rataa illalla. Olo hiukan keveni ja saunassa käytiin. Ei olisi mikään paha jos pihalle saataisiin vielä ulkosauna, sillä sitä on tässä kanssa muutama vuosi haaveiltu. Mutta miten sitä vain ei saa tehdyksi. Mutta ainahan sitä haaveita pitää olla;)

Tiistai päivä tää ja ihan tyhjä on pää,
siivota tässä täytyisi vaikka ei yhtään kiinnostaisi.
Kuka täällä sotkee kun täytyy kaikkia eeltänsä polkee,
mutta se tätä elämää vain on ja onneksi en ole onneton.
Joskus runosuoni sykkii, joskus se taas sanat mielessä tökkii,
aikoinani kirjoitin paljon runoja jotta mieli pysyy virkeänä eikä poskiin kerry puroja.
Mutta runo tää saa kirjoitukseni tänään päättää.

torstai, 3. huhtikuu 2008

Tätä päivää

Tämä viikko on vapaata ja ajatella nyt on jo torstai. Tänään olen saanut pestyä ikkonoita ja muutenkin siivonnut ja käyty tyttöjen kanssa lenkilläkin. Oli aivan ihana ilma ja tytöt innoissaan kun pääsivät pyöräilemään. Minä sitten kipitin lujaa vauhtia perässä sillä mie jouduin luovuttaan isommalle oman pyörän kun sille vanha on liian pieni.

Tein riisiä ja lihaa johon laitoin kermaa kevyempää versiota kylläkin, sillä minä söin vasta puol 10 tienoolla aamu palan ja välipalaksi söin välipala patukan. Tässä kun on saatava tuota painoakin alemmas. Kokeillut jo aika kauan. Puolen vuoden saavutus on vyötäröltä lähtenyt 9 cm pois. Painan vieläkin 71 ja olen 164 pitkä jotenka vähän pitäis saada pois. Toki on huomannut että vartalo on kiinteytynyt kuntosalin myötä toki nyt on ollut taas pitkä tovi etten ole käynyt;)

Onneksi koht saa ruveta rulla luistelemaan, jippii. Tänään oli 10 astetta lämmintä mutta tuuli oli vilpoisempi niin en viittinyt lähtee rulliksilla ja tuolla tien päällä on valtavasti vielä hiekkaa jotenka ei kovin turvallista vielä mennä.

Huomenna ajattelin siivota loppuun ja illalla pitäisi mennä punttikselle. Viikonloppu menee messuilla ja koulutuksissa taas joten kiva viikonloppu tiedos.... sit maanantaina duuniin.

maanantai, 24. maaliskuu 2008

Kahdestaan isomman tytön kanssa

Se olisi sitten pääsiäinen melkein ohi, kyllä oli tämä päivä töissä pitkä nämä  pyhät ovat yleensäkin. Isäntä lähti nuoremman kanssa mummolaan minne oli serkkuja tullut käymään jotenka sitten vietämme isomman tytön kanssa aikaa. Pitäisi tässä lähteä lenkille vaikka jo aamulla kävin töis kävellen, mutta voitaisiin mennä kun on hyvä ilma tai kyllä siellä on kylmä viima, mutta ainakin pää viilenisi.

Minulla on semmoinen ongelma kun tytöillä ei ole sama isä ja nyt selvästikin on tullut semmoista eri puraa näitten tyttöjen kanssa, niinkuin nyttenkin isä lähti ihan kysymäti isommalta että haluaako hän mukaan ei edes kertonut minne olivat lähössä. Tosi lapsellista. Paistaa jo niin läpi tuo syrjintä. En tiiä en viitti aina olla sanomassa jos minusta tuntuu pahalta, mutta olen ajatellut et sanonta mikä taakseen jättää sen eestään löytää. Olen asiasta muutaman kerran puhunut mutta tuntuu ettei ole paljoa asiaa mennyt kaaleen. Jotenkin sitä vain tuntuu että pitäisi kuitenkin olla oikeuden mukainen kumpiakin tyttöjä kohtaan enhän minäkään voi olla toiselle erilainen kun ne kuitenkin on minun lapsiani. Kyllähän minä sen ymmärrän että nuorempi on se "oma", mutta on ottanut vanhemmankin tytön jo aika pienestä omakseen ja suhde on sittemmin muuttunut niin sitä vähän tässä ajattelen että miksi  nyt sitten kun vielä tämä sen ymmärtää jo.

En tiiä on vain niin tyhjä olo ja toivoton tuossa tapauksessa ehkä joskus löytyy siihenkin vastaus;)
Täytynee lähteä laittamaan kahvi pannua turisemaan kun kuulema vieraita tulee... Hyvää päivänjatkoja:)

maanantai, 17. maaliskuu 2008

Töihin

No niin se vain maanantai koitti ja kohta saapi lähteä kohti työ paikkaa. Iltavuoro tiedossa, kyllä se vaan äkkiä meni tuo kolme viikkoa kun olin lomalla vaikka mitä sitä on saanut tehtyä? ei mitään erikoista. Eilen oltiin kyläilemässä. Saatiin sitten vauva uutisia tietoon, siskon tytöt saavat vauvat kummatkin syksyllä eli isosysteristä tulee mummo;)

On se kummallista kun eihän siitä ole kauan kun mie hoidin niitä ja nyt he saavat itse sellaiset pienet tuhisevt nyytit... sellaista se on tämä elämä. Joskus tuntuu että tämä aika menee liian nopeasti ei pysy perässä.

En sitten vieläkään oikein snaijaa näitten sivujen tekoja en saa kuvia laitettua niihin laatikoihin ne tulee jummi jammi niin isoiksi tai jotain, mut noh jos ne sit joskus onnaa ku oikein yrittää menee sitten vahingossa niin kuin jotkut menee.

mut täytynee lähteä laitta itseään kondikseen ettei ole ku räjähtänyt;)

mukavaa päivän jatkoja kaikille

perjantai, 14. maaliskuu 2008

perjantai viettoa

Pitäis ruveta täss siivoamaan ku joka puolella on tavaraa ja romua vanhin tyttö koulus kolmeen asti ja nuorempi tuossa katsoo dvd:tä. minulla kolmas viikko lomaa ja nyt miettinyt mitä olen saanut aikaiseksi näitten viikkojen aikana:)

Tässä vähän opettelua miten nämä sinut teen mut eiköhän se joskus selviydy. Pitää vain harjoitella kun kaikkia pitää kokeilla ja kun tuota aikaakin on niin kauheasti;)

mut nyt pitänee ottaa se turbo vaihe päälle ja ruveta raivaamaan tätä taloa.  Hyviä päivän jatkoja kaikille.
  • kirjoittaja


    1372894.jpg


    Olen vähän yli kolmekymminen kahden lapsen äiti. Ammatiltani olen
    lähihoitaja. Opiskelen merkonomiksi. Harrastuksina on Oriflame,
    Herbalife, liikuntana kaikkea mitä milloinkin on ajankohtaista. Kohta
    mennään kuntonyrkkeilyn pariin:)  Kaikkia uusia ja haasteita
    haluava persoona.
  • linkkejä

    http://www.oriflame.fi

  • Sivut